|

Kaikki
uutiset
Tehtäväkuvaukset
Kuvia tapahtumasta
Video kilpailusta:
Ajotaito2010.wmv
(6,4 Mb)
|
 |
Logistics Oulu 2010 -ajotaitokilpailun tulokset
-ammattikuljettajien sarja, Wetteri Power Oy Oulu lauantaina 4.9.2010
-OSAO:n opiskelijat 1-3:t luokat/kuljettajatutkintoa suorittavat, OSAO:n
ajoharjoittelurata, Kempele perjantaina 26.11.2010
Seitsemännet raskaan kuljetuskaluston ajotaitokilpailut Logistics Oulu
2010 pidettiin Oulussa Wetteri Power Oy:n piha-alueella. Tätä kilpailua alettiin
järjestää vuonna 2004, jolloin paikkana oli tämä sama alue. Paikka valittiin
tuolloin liittyen Oritkarin yhdistettyjen kuljetusten terminaalin avajaisiin,
joihin pyrittiin liittämään erilaisia logistiikkaan ja liikenteeseen liittyviä
aktiviteetteja.
Kilpailusarjoja oli
kolme; ammattikuljettajat, naiskuljettajat
sekä opiskelijat ja tänä vuonna jo valmistuneet ammattikuljettajat.
Naiskuljettajille ei ole aiemmin ollut omaa sarjaa. Kilpailijoita oli saapunut paikanpäälle yhteensä
kolmetoista. Tällä kertaa kaikki olivat ammattikuljettajien miesten sarjan
osallistujia.
Radan oli laatinut Jussi Tuomela.
Radassa oli mukana tehtäviä joita ei ole aiemmin ollut, myös tehtäväjärjestystä oli hieman
muutettu jotta kaikki tehtävät luonnistuivat rajatulla alueella.
Kilpailu ratkesi nosto-oven korkeuden arviointitehtävään, joka tässä kilpailussa
oli uusi tehtävä. Toimitsijoina olivat Jussi Tuomela johdolla OSAO:n
opettajat ja Rahtarit Ry:n edustajat. Ajokkina toimi uudenkarhea
puoliperävaunullinen Volvo FH500 6x2
rekkaveturi I-Shift vaihteistolla ammattikuljettajien sarjassa.
Laadukkaita palkintoja oli jälleen runsaasti.
Palkintojen jaosta vastasi toimitusjohtaja Håkan Kunnari.
Ajankohdasta ja kilpailualueen järjestelyistä johtuen tyttöjen ja poikien
sarjat kilpailtiin alkuperäisestä ajankohdasta ja paikasta poiketen 26.11.2010
OSAO:n ajoharjoitteluradalla erittäin piristävässä pakkassäässä. Ajokkina olivat
Volvo -kuorma-autot manuaalivaihteistoilla.
Radan olivat laatineet OSAO:n opettajat ja se sisälsi viisi tehtävää:
1. Lätkien yliajo oikealla eturenkaalla
2. Taskuperuutus
3. Pujottelu
4. Talliin peruutus
5. Ajouran leveyden arviointi
Kilpailu oli erittäin tasainen molemmissa sarjoissa. Poikien sarjassa
voittaja ratkesi puolen pisteen erolla.
Osallistujamäärä yllätti järjestät iloisesti muodostaen myös ongelman;
talvinen päivä meinasi loppua kesken.
Kiitämme kaikkia osallistujia, järjestelyihin osallistuneita ja palkintojen
lahjoittajia. Toivotamme
entiset ja uudet kilpailijat mukaan jälleen ensi vuonna.
Palkintoja olivat lahjoittaneet:
Herman Andersson Oy, Hongisto Oy, Itella, Kiitolinja Oy, Konekesko Oy / MAN-kuorma-autot, Niemi-Korpi Oy / Iveco,
Nosturiliike Sulkala, Oulun Autokuljetus Oy, SEO Hailuoto, Oulun Jätehuolto,
Oulun Satama, Oulunseudun Yrityspalvelukeskus, Pocal Oy, Raskone Oy, Scan Auto Oy Ab, Tekli, Transpoint Oy, Veho Group Oy Ab, Vähälä Yhtiöt,
Wetteri Power Oy Ab
| TULOKSET:
|
| Sarja 1:
Ammattikuljettajat
|
| Sij.
|
Osallistuja
|
Paikkakunta |
Virhepisteet
|
| 1.
|
Hyppönen Niko |
Ylämylly |
345 |
| 2. |
Rahkola Vesa |
Raahe |
357 |
| 3. |
Rahkola Veli-Matti |
Raahe |
360 |
| 4. |
Kiiveri Tuomas |
Kempele |
491 |
| 5. |
Vainio Matti |
Loimaa |
503 |
| 6. |
Anttila Marko |
Liminka |
581 |
| 7. |
Herranen Heikki |
Oulu |
608 |
| 8. |
Suonvieri Tuukka |
Kalajoki |
628 |
| 9. |
Maliniemi Juhani |
Tornio |
634 |
| 10. |
Mattila Pekka |
Raahe |
660 |
| 11. |
Paasi Antti |
Oulu |
801 |
| 12. |
Makkonen Ari |
Liminka |
1582 |
| 13. |
Kemppainen Tapani |
Liminka |
1602 |
| |
|
|
|
| Sarja 2: OSAO:n
opiskelijat, pojat |
| Sij. |
Osallistuja |
Paikkakunta |
Pisteet |
| 1. |
Kiviahde Teemu |
|
33,5 |
| 2. |
Takalo Tommi |
|
33 |
| 3. |
Karppinen Ville |
|
28 |
| 4. |
Pikkuhookana Juha |
|
27,5 |
| 4. |
Juutinen Tuomas |
|
27,5 |
| 6. |
Alikoski Arttu |
|
24 |
| 7. |
Jaurakkajärvi Teemu |
|
23,5 |
| 8. |
Viinikka Jyri |
|
21 |
| 9. |
Klaavo Joel |
|
19 |
| 10. |
Vanhala Mikko |
|
18 |
| 11. |
Poijula Mikael |
|
17 |
| 11. |
Kuusitie Janne |
|
17 |
| 11. |
Suomela Jaakko |
|
17 |
| 14. |
Tenhula Riku |
|
14 |
| 14. |
Trast Toni |
|
14 |
| 16. |
Holappa Aleksi |
|
12,5 |
| |
|
|
|
| Sarja 3:
OSAO:n opiskelijat, tytöt |
| Sij. |
Osallistuja |
Paikkakunta |
Pisteet |
| 1. |
Lampinen Jenni |
|
20 |
| 2. |
Hirsikorpi Sanna |
|
17,5 |
| 3. |
Makkonen Elisa |
|
12 |
| 4. |
Santaniemi Mimosa |
|
8,5 |
| 5. |
Kyröläinen Leena |
|
7,5 |
| 6. |
Kantola Laura |
|
6,5 |
|
|
|
|
Tehtäväkuvaukset |
Kuvia tapahtumasta
13.09.2010 / 7.12.2010
|
|